Hyvää joulua!

Minä ja Oiva toivotamme hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille!

Kultanauha-Oiva.

"Aika jännä!"

Kummastunut tonttu.

Ja vielä se tunnelmallisempi versio.

Oivan päätös

Tuossa suunnilleen kuukausi sitten Oiva osoitti suurta päämäärätietoisuutta tekemällä selkeän valinnan: herra ei enää suostu käyttämään pellettejä hiekkalaatikossaan.

Näin lötköstä kissamussukasta löytyy yllättävää päämäärätietoisuutta.

Tarina menee kokonaisuudessaan niin, että ostin kokeiluksi säkin puupohjaista Öko Plussaa ihan vain vielä miettiäkseni ja kokeillakseni uudelleen, olisiko hiekka kissalle mieleisempää ja tuntuisiko laatikon siistiminen helpommalta, kuin pellettisysteemillä. Oivan mielipide oli selvä alusta lähtien. Hiekkaboksiin tehtiin kaikki pissit ja kakat, kun verrokkipelleteille käytiin pissimässä vain muutama kerta siinä vaiheessa, kun Öko oli ollut vaihtamatta jo pitkään. Ja siis nyt huomio kaikki! Mun vessaprinssini teki kahdet pisut - kahdet pisut - hiekkalaatikkoon siivoamiskertojen välissä. Mitä mitä? Yleensä vessaan ei ole voinut mitenkään mennä asioilleen, jos ekoja liruja ei ole putsattu veke. Arvio oli siis tämä: Oiva tykkää hienommasta hiekasta.

Noh, koska meillä nyt kuitenkin oli pellettejä vielä reilusti jäljellä, tuumasin että pitähään ne eka loppuun käyttää. Sen jälkeen hankittaisiin hiekkaa. Joten puuhiekat pois ja molempiin lootiin taas pellettiä. Toimi oikein hyvin viimeksi puupohjaisen kissanhiekan testaamisen jälkeen - pelletti kelpasi kuin aina ennenkin.

Luuletteko, että meni niin helpolla nyt?

Vaan mitä tapahtui tällä kertaa? Oiva alkoi pantata pissimistä. Yleensä kolme kertaa vessassa päivän aikana pyörähtävä kaveri kävi laatikolla kahdesti - siis, jos ei käyty ulkona. Jos käytiin pihalla, maaperä sai ruiskauksen kissaravinteita ja laatikko yhdet kuset. Ja mun piti aikuisten oikeasti nostella Oivaa pelleteille kokeilemaan, paijata ja maanitella rohkaisuksi, jotta pelleteille pystyi liruttamaan. Mentiin tällä systeemillä kaksi päivää.

Sitten koitti yksien pissien päivä. Tässä kohtaa minä huolestuin. Kun iltapissaa ei kuulunut, melkein toivoin, että kissa kiipeäisi luvatta tiskialtaaseen, niin saisi helpotuksensa. Onneksi, onneksi, onneksi olin sattunut olemaan laiska ja käytetyt ökot olivat vielä siivouskaapissa jemmassa odottamassa muovipussissa roskiin vientiä. Iskin ne aamulla takaisin toiseen laatikkoon ja mitä kävi? Oiva meni heti kiltisti pitkälle pisulle hienojakoisemman kuivikkeen päälle. Ei ehkä yllätä, että mami hyppäsi samana päivänä yliopistolta päästyään bussiin, ajeli marketeille ja palasi raahaten uusia hiekkapusseja mukanaan.

Oiva voi ottaa rennosti - kyllä mami hoitaa.

Että näillä mennnään nyt. Kahdessa laatikossa puupohjaista kissanhiekkaa ja tyytyväisesti vessa-asiansa hoitava Oiva. Ei mitään käryä, mitä teen käyttämättömille pelleteille, mutta Oiva saa nyt tässä kohtaa viedä. Minä joustan, kun kissalapsella oli asiasta näin selkeä mielipide. Ja koska pissimättä jättäminen on Kissan kotilääkäri-kirjan mukaan kissalle terveysriski, niin todellakin roudaan/tilaan ÖkoPlussaa mieluummin kuin kyttään Oivan pissimisvälejä ja puolipakotan sen kuivikkeelle, jota se ei halua käyttää. Plus laatikoita on rahtusen helpompi pitää puhtaana heikan kanssa, kuin pellettien välipohjasysteemillä. Ainut harmi on murusten kulkeutuminen asuntoon (kaiholla ajattelen pellettien pysymistä laatikoissaan), mutta noh, imuri on keksitty.

Arkkivihollinen

Kuten jokaisella sankarilla, myös Oivalla on oma arkkivihollisensa. Se on kaiken pahan alku ja juuri. Pelottava ja epäilyttävä kuin mikä. Pitää kummallista ja uhkaavaa ääntä. Liikkuu ja rutisee. Mikä pahinta, se herää henkiin aina uudelleen ja uudelleen, ennustamattomasti ja silloin tällöin.

Hyvät lukijat, saanko esitellä: mun DVD-soitin.

Oiva on vihannut laitetta pikkupojasta saakka. Kun laite menee päälle, Oiva tulee heti kyyläämään, mitä huriseva hökötys meinaa. Karvat pörhistyvät, silmät laajenevat ja kissa kiertelee soitinta varuillaan sekä säpsähtää, jos sitä koskettaa laitteen rutistessa. Kun laite on ollut aikansa päällä, Oiva jää joko lähelle pitämään vihollistaan silmällä tai lähtee nukkumaan kauemmas turvaan sängylle. Joskus Oiva sähisee käynnistyvälle masiinalle, koska levyaseman liike on selvästi uhkaava ele tekniseltä robotilta. Kerran poika jopa uskaltautui iskemään sitä tassulla. Tosin mäjäyttäminen taisi säikäyttää Oivan pahemmin, kun DVD-soittimen. Levyasema päästi tassusta saadessaan kolahduksen, jonka jäljiltä Oiva hyppäsi ilmaan ja juoksi karkuun. Soitin on ihan ok, jos se on pois päältä, joskin silti sitä pitää välillä kartella, eikä Oiva tykkää leikkiä vihollisensa edessä. Namin se sentään uskaltaa hakea nukkuvan laitteen päältä, mutta mitäpä sitä ei ruoan eteen tekisi. Mun ahne reppana. <3

Kummallisuus lautasella

Pihalla Oivan lempipuuhaa on vaania oravia ja lintuja sekä kytätä lähimetsässä päästäisten ja muiden pikkuvipeltäjien jälkiä ja nuuhkia niiden mahdollisia koloja. Minä sitten tuumasin viime markettiretkelläni, että voisi olla jännää katsoa, miten Oiva the metsämies suhtautuisi oikeaan jyrsijään. Ruokalihojen ohella hankin sitten kokeiluun pienen pakastehiirivainajan.

Noh, pääsin kotiin, käytin kissan ulkona ja annoin hiiren sulaa sen aikaa. Sisälle ehdittyämme tuli hetki asettaa otus Oivan arvioitavaksi.

Oiva katseli kiinnostuneena ja nuuhkutteli, kun avasin muovipussia.

Kummallinen uusi tuoksu.

Sitten hiiri Oivan ruokalautaselle ja minä katsomaan jännittyneenä vierestä, mitä tapahtuisi. Muista kissablogeista olin lueskellut, että jotkut kissat menevät aivan pähkinöiksi ruokahiiristä tai -tipusista. Viskelevät niitä ilmaan ja murisevat syödessään. Odotin, että oma olohuoneleijonani paljastaisi villiytensä ja antaisi saaliille kyytiä.

Eksoottinen maistiainen valmiina.

No, ei mennyt ihan niin. Oiva nuuhki otusta vähän. Nuolaisi pari kertaa hiiruskan häntää ja katsoi minua, kuin idioottia. Suurien silmien katse vaati selityksiä: Missä se ruoka oikein viipyi? Ei auttanut, vaikka häpäisin piipttäjävainajan liikuttelemalla sitä vähäsen Oivan edessä ja loppujen lopuksi pilkkomalla suupaloiksi. Oiva vain nuuhkaisi ja totesi syömäkelvottomaksi.

Laadunvalvojan arvio: en syö.

Hukkaan meni hiiri. Vika oli varmaan siinä, että se oli valmiiksi kuollut. Elävällä olisi ollut jännempi leikkiä, mutta niin pitkälle ei tässä huushollissa mennä. Voi myös olla, että vaikka Oiva saisikin joskus metsästä elävän piiperöisen kiinni, poikaparka ei ehkä tietäisi, mitä sillä pitäisi tehdä nappaamisen jälkeen. Sisiliskon kanssa ainakin loppui mielenkiinto heti, kun saalis heittäytyi liikkumattomaksi. Sitten vain haisteltiin ja ihmeteltiin. Samaa puoltaa Oivan tapa metsästää leluja: syöksyy kohti, saattaa täpätä tassulla tai vähän kurmuuttaa, mutta usein juoksee suoriltaan vain läheltä ohi. Että joo. Ei olisi mun mussukasta oman ruokansa metsästäjäksi. Onneksi ei tarvitsekaan, sillä mamma tarjoilee hiiruskaa lihaisampia aterioita suoraan lautaselle.

Vastaherännyttä komiikkaa

Tapahtuipa tuossa taannoin, että Oiva asettui päiväunille sängylleni. Poika nukkui hyvän tovin ja minä tein omia juttujani sillä välin. Sitten satuin vilkaisemaan pedille ja en voinut muuta, kuin nauraa. Oivasta oli tullut tienviitta.

Tätä tietä, olkaa hyvät.

Vielä hauskempi oli mussukan ilme.

Tyytyväinen kani.

Tässä Oiva alkaa jo tajuta, että jotain kummallista on meneillään. Ihan kuin joku räpsisi kuvia...

Eihän nukkuvia tai vastaheränneitä saisi kiusata, mutta tällaisina hetkinä on vain pakko kaivaa kamera esiin ja yrittää ikuistaa hauskuus pikseleiksi.

Haukotus!

Ei vielä täysin skarppi kissa.

Tahaton arkikomiikka on ehdottomasti yksi parhaita juttuja kissan omistamisessa.

Piikkiselkähirviö

Näin pyhäinpäivän ja halloweenin aikaan kannattaa olla tarkkana ihmissusien ja muiden monstereiden varalta. Sillä kuten kaikki varmasti tietävät, täysikuun noustessa jopa suloisesta kotikissasta saattaa kuoriutua...

... kammottava piikkiselkähirviö!

Pitäkää varanne, jos tällainen tulee vastaan. Hyvä vinkki on harhauttaa hirviötä nameilla, niin se muuttuu seurapiirikolliksi jälleen. Tätä otusta ei kyllä ihan heti uskoisi abyksi, ellei tietäisi paremmin.

Meidän 11 x 2

Sain Kollinkoukkuja-blogista  ja myöhemmin vielä Penan blogista kysymyshaasteen - kiitti niistä! Tässä olivat haasteen säännöt:

1. Kiitä sinut haastanutta blogia ja linkkaa hänen bloginsa.

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.

3. Nimeä ja linkkaa 11 liebster award-haasteen ansainnutta alle 200 lukijan blogia.

4. Keksi 11 kysymystä haastetuille.

Oion tosin sen verran, että jätän haastamatta lisää väkeä ja jatkokysymykset esittämättä. Vastaan kuitenkin mulle laitettuihin kysymyksiin iloisin mielin. :) Pitkähkö postaus siis luvassa, prepare yourselves.

"Mitä? Mutko on haastettu!"

Tässä ensin Kollinkoukkuiset kysymykset vastauksineen:

1. Mitä temppuja kissasi osaa?

Istu, ylös nouseminen takajalkojen varaan ottaen tukea etutassulla mun kädestä, maahan, suukko, läppy, vilkuta, jalan ali ryömimiminen ja sen jälkeen hyppy jalan yli, pyöri, mangusti (vähän vaiheessa vielä) ja uusimpana talouspaperirullan kaataminen tassulla. Ai niin ja luokse tulo, kun vihellän perinteisen koirankutsuvihellyksen.

2. Onko kissasi käynyt koskaan näyttelyssä?

Ei, mutta on käynyt mielessä kokeilla näyttelyttämistä joskus. Tarvitsisin tosin oppaaksi jonkun kokeneeman kertomaan, miten toimia ja missä olla milloinkin. Ja uskallan vähän epäillä, että Oiva ei kauheesti nauttisi näyttelyssä olosta. Vieraat ihmiset ja varsinkin lapset kun tuppaavat olemaan vähän pelottavia ja tylsäähän sille tulisi kökkiessä koko päivän jossain häkkihökötyksessä. Ja vessojakin olisi vain yksi minilaatikko käytössä - ei kelpaisi mun vessaprinssille sellainen. :P

3. Mikä on kissastasi mieluisin oleskelupaikka?

Mamman lähettyvillä. Lepopaikoista etenkin oma nojatuoli on ihana, sohva ja sänkykin toimivat hyvin.

4. Montako ja mitä eläimiä olet omistanut elämäsi aikana?

Isosiskon kanssa ollaan omistettu liian monta pientä jyrsijää kouluvuosina. Tytöiksi oletetut hamsterit osoittautuivatkin sisaruksiksi ja päätyivät tekemään monet poikaset. Kääpiöhamstereiden lisäksi on ollut kaksi kania, pari rottaa ja marsuja. Niin ja ihan ekat lemmikit meidän huushollissa oli kaksi liskoa - Lissu ja Leevi. Leevi oli mun ja kun se kuukahti, otettiin tilalle Leevi nro. 2. Ne oli jotain anolisliskoja, jos en väärin muista.

5. Mikä on kissastasi paras ihmisten ruoka?

Kaikki! Ei voi valita vain yhtä. Mansikkajogurtti on kova sana, kaurapuuro ehkä vielä kovempi. Niin ja leikkeleet! Aina jos laitan leivän päälle lihasiivun, Oivakin haluaisi. Juustokin on namia, jauhelihasta ja kanasta puhumattakaan.

6. Herättävätkö kissasi aamulla? Monelta?

Herättää kehräämällä. Tulee mukavasti polkemaan ja pötköttämään mahan päälle, enkä valita yhtään. Parempaa herätyskelloa ei mulla ole ikinä ollut. En aina katso edes kelloa Oivan herättäessä, koska jos en nouse, se asettuu takaisin viereen hissukseen tai lähtee touhuamaan omiaan. Nousen vasta omia aikojani sitten joskus. Herätysaika riippuu paljolti siitä, millainen mun aikataulu on ollut lähiaikoina. Nyt olen noussut monena viikkona ma-to 6.45, joten kehräysherätys on tapahtunut ennen sitä joskus kuuden hujakoilla. Sama toistuu vapaapäivinä, koska Oiva nappaa rutiinin tosi näppärästi. Mutta kesälomaviikoilla Oiva herätteli vasta selvästi myöhemmin, kun tottui pitkään nukkumiseeni. Joskus antoi nukkua yhdeksäänkin saakka keskeytyksettä.

7. Lemppari lelu juuri nyt?

Laserpiste. Sen perässä vois juosta maailman tappiin asti. Vanha puuterihuiska ja paidasta peräisin oleva kangasnaru ovat kivoja myös.

8. Mikä näistä on paras: Pahvilaatikko, paperipussi, ihmisten laukut?

Pahvilaatikko.

9. Tykkäätkö vieraista vai oletko ns. yhden ihmisen kissa?

Oivan rakkauden saa kuka tahansa, joka antaa ruokaa tai nameja. Heti kehrää ja sietää jopa olla sylissäkin. Jos nameja ei tipu, vieraat on ihan ok. Paitsi ulkona vastaan tullessa vieraat ihmiset on vähän jänniä - pelottavia suorastaan, jos on kyse lapsista.

10. Jos saisit nyt valita jonkun uuden rotukissan (sellaisesta rodusta, jota et vielä omista) itsellesi, niin minkä rotuisen ottaisit?

Ocicatin. Oivalle kelpaisi pilkullinen pikkuveli painikaveriksi ja minä en sanoisi ei toiselle fiksulle mussukalle. Vähän jänskättäisin ocin äänenkäyttöä, mutta toisaalta Oivakin juttelee niin paljon ja määkyy, että noinkohan ero olisi ihan valtava. Mut joo, oci olis kiva. Tykkään niiden täpläturkista ja luonnekin olisi oletuksellisesti osallistuva, kelmimäisen fiksu ja ihmisrakas.

11. Mikä on ihanin asia kissan omistamisessa?

Rrrrrrakkaus! Ne hetket, kun kissa antaa pusuja ilman namimotivaatiota, lämmin vastaanotto kotiin palatessa, kehräys ja kissan hakeutuminen viereen tai yllättävä istahtaminen syliin. Niin ja tietysti Oivan autuaan tyytyväinen ilme, kun se saa lipaista jotain hyvää sormenpäästä. <3

Postauksen puoliväli saavutettu.

Sitten kysymykset Penan paikasta:

1. Jos kissasi ei olisi kissa, mikä se olisi?
Simpanssin poikanen. Sellanen vähän herkkä taiteilijasielu, fiksu ja mamman mussukka.

2. Missä kissasi nukkuu?
Mun vieressä öisin ja päivisin nojatuolissa, sängyssä tai sohvalla.

3. Onko kissan vessa olohuoneessa kamala ajatus vai sisustuselementti?
Neutraali ajatus. Menisi hiekkis olkkarissakin, jos sille olisi siellä sopiva paikka. Tosin meillä käytössä olevat muovilaatikot eivät ole sisustuselementtiä nähneetkään. :D

4. Mikä on ihanin kissaesine, jonka omistat?
Kissanmuotoinen sormusteline.

5. Leikitkö kissasi/kissojesi kanssa päivittäin?
Leikin. Jos en tarpeeksi, Oiva ilmoittaa asiasta haastamalla jalkapainiin. Kinttujani on tosi kiva haukata ja varpaitani potkuttaa, jos energiaa ei ole saatu purettua muuhun.

6. Mikä on kissaltasi ehdottomasti kielletty ja noudattaako kissasi sääntöä?
Yksin ulos tai rappukäytävään livistäminen. Tätä sääntöä noudatetaan useimmiten. Oiva osaa yleensä jäädä eteiseen odottamaan, että tulen rapusta peremmälle, mutta on luikahduksia välillä sattunut ja tulee varmasti sattumaan jatkossakin aika ajoin. Ulos karkaaminen on ehdoton ei ja yksi mun pahimmista peloista. Siitäkin on kertaalleen selvitty säikähdyksellä ja toista kertaa ei toivottavasti tule.

7. Onko sinulla kissakoruja tai muuta kissa-asustetta, joita käytät päivittäin?
Muutama kissa-aiheinen asuste löytyy, mutta ne eivät päivittäiskäytössä. Ellei sitten kissankarvoja vaatteissa lasketa.

8. Mikä on maksimimäärä kissoja, joiden kanssa suostuisit asumaan?
Tällä hetkellä kaksi, koska yksiö. Ehkä sitten joskus hamassa tulevaisuudessa enemmällä läänillä voisin venyttää lukumäärää suuremmaksi.

9. Aina avoin raksubaari vai säännölliset ruoka-ajat?
Säännölliset ruoka-ajat. Avoin raksubaari olisi hetkessä tyhjä, koska Oiva ei tiedä, mitä kylläisyys tarkoittaa. Ja no, raksujen viljamäärät ja silleen. Suosimme raakaa lihaa pääruokina ja raksuja vain satunnaisina nameina.

10. Oletko tehnyt suunnitelmia sen varalle, että jonain päivänä et pystykkään vaikka sairauden vuoksi pitämään kissastasi huolta?
En. Olen tainnut ollut siinä suhteessa holtiton, mutta jos ikinä tulee tarve keksiä hätäsuunnitelma, se keksitään, pyydetään apua monesta suunnasta (perhe, ystävät, kasvattaja, rotuyhdistys) ja hommat hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Mun suunnitelmissa Oiva kuuluu elämääni loppuikänsä.

11. Ovatko ystäväsi myös kissoihin päin kallellaan?
Osa on, osa ei. Onneksi löytyy monet korvaparit, joille voin höpöttää kissalapsesta. :)

Simahtaa voi joskus myös pöydälle.

Kun haluaa pyyhkiä pöydän...

... saattaa vastassa olla seuraavanlainen näky:

Joku on pikkuisen edessä.

"Hei pliis, en taatusti liiku." Terveisin kuningas-Oiva.

Tämän postauksen myötä ilmoitettakoon, että täällä me vielä ollaan! Ja kunhan saan aikaiseksi laittaa kamerasta kuvia koneelle, aikomuksena on kertoa Oivan kuulumisia myös jatkossa.

Tykkää kuin hullu puurosta

Tykkään välillä syödä puuroa aamupalaksi. En kuitenkaan ole ainoa tässä huushollissa, jonka mielestä kaurapuuro on hyvää.

"Huu, puuroo. Anna, anna!"

Kyllä, Oiva tykkää puurosta. Ihan loogista, koska kissa on lihansyöjä ja puuro on... Niin. En tajua, mikä kissaa viehättää keitetyissä kaurahiutaleissa.

Saalistaja kytiksellä.

Viimeistään silloin, kun Oiva kuulee lusikan kaapivan kulhon pohjaa, se saapuu paikalle kuin raketti. Koska, kuten alla olevista tyhmästi tarkentuneista kuvista näkyy, puuro vaan on niiiiiiin hyvää.

Euforia!

"Anna lisää!"

Hassuinta on, että kaurapuuro on Oivasta nannaa riippumatta siitä, onko sen päällä mitään lisukkeita. Ymmärtäisin, jos se olisi voisilmän perässä. Jopa marjakeiton voisin (melkein) tajuta. Mutta kaurapuuro paljaaltaan ei minun järjenjuoksuni valossa sisällä mitään mistä kissan pitäisi innostua. Noh, onpahan selvästi lastentarhanopettajan kissa, kun suostuu maistamaan reippaasti jopa puuroa. Hyvin oon opettanut.

Viiveellä, mutta silti...

Eli tassuhaaste. Mäkin halusin vielä ottaa osaa kissablogeissa levinneeseen tassuhaasteeseen, jonka laittoi liikkeelle Myrskyn ja Viiman emäntä.

Tässä siis mun vauvan tassut.

Kaikki neljä tassua sievästi sommiteltuina.

Oivan anturat ovat tummat ja pehmoiset...

Muruseni varpaat.

... ja hieman irtokarvaiset. Tassut myös nykivät joskus hauskasti Oivan nukkuessa, leviävät makeasti haravarvaskäpäliksi, kun poika putsaa jalkapohjiaan ja tuoksuvat tosi hyvältä. Myönnän, olen kissantassunuuskuttelija. :D Tunnustaako kukaan muu samaa pahetta?

Ja hei, blogilla on jo 20 rekisteröitynyttä lukijaa! Jes ja kiitos, kun jaksatte silmäillä ja kommentoida mun kissahöpötyksiä. :)

Viikset hymyilevästi ylöspäin täyden kahdenkymmenen lukijan johdosta.

Kesän tiivistetyt kuulumiset

Mun nelikuinen työrupeama kotipaikkakunnalla loppui pari viikkoa sitten. Olen ottanut niin rennosti (ollut niin saamaton), että päivitän meidän kesäkuulumiset vasta nyt. Töissä oli kivaa, työpurukka mitä ihanin ja äidin luona asuminen sujui mukavasti. Silti tuntui tavattoman hyvältä päästä takaisin omaan kotiin Jyväskylään, missä elämään kuuluu muutakin kuin töitä. Ja ah, lomaa on vielä reilu viikko ennen kuin opiskelut taas jatkuu.

Oiva nautti elämästä omakotitalossa, valloitti paikkansa äitini sydämessä ja malttoi hienosti pikkusiskoni ylitsepursuavia rakkaudenosoituksia. Marsujakaan ei syöty.

Joko oli ikävä? Hengissä ollaan vielä hiljaisuudesta huolimatta.

Tässäpä tiivistetysti Oivan kesäkuulumiset:
- Ulkoilua valjaissa lähes joka päivä. Oivalle kehittyi omat ulkoilureitit, joita sitten kierrettiin moneen kertaan.
- Pikkulentäväisten vaanimista ja metsästämistä. Ninjahyppyjä kärpästen ja sudenkorentojen perässä sekä kirjaimellisesti perhosia vatsassa. Oiva tykkäsi syödä silkkisiipisiä saalitaan.
- Lintujen ja naapuruston kyttäilyä ikkunoista.
- Kohtaamisia naapuruston vapaana liikkuvien kissojen kanssa.
- Pörhistelyä ja murinaa koirille.
- Ohikulkijoiden ihasteluja: "Onpa kaunis kissa! Onko tuo ihan rotukissa?"
- Yksi leukaan tarttunut punkki. Se tosin osui kohdalle lomaviikolla Jyväskylässä. Kotipaikkakunnalla rymyttiin heinikoissa ihan urakalla, ilman ainuttakaan punkeroista.
- Läheltä tarkastettu siili.
- Yksi saaliiksi jäänyt sammakko. Olin tylsä aikuinen ja otin sen Oivan suusta pois heti, kun huomasin pojan kantavan pientä kurnuttajaa suussaan.
- Ja kirsikkana kakun päällä Oivan nappaama sisilisko.

Pieni metsästäjä lisko suussa.

Sisiliskon kiinni saaminen oli kyllä ehdoton kohokohta ulkoilupainotteisessa kesäelämässämme. Oiva oli jo pitkään kytistänyt liskoja valjastelujen aikana, joskus jopa ehtinyt syöksyä niiden perään, mutta saaliiksi siskolisko jäi vasta viimeisenä torstaina ennen lähtöä kohti Keski-Suomea. Olin tosi iloinen pikkupoikani puolesta ja Oivakin näytti ylpeältä itsestään. Liskollakin oli hyvä tuuri, sillä Oiva laski sen itse suustaan nurmikolle. Heitettyään häntänsä muistoksi, sisilisko livahti karkuun. Oiva jäi huutelemaan perään.

Tämmönenkin kävelevä neulatyyny tuli vastaan.

Nyt ollaankin sitten otettu erittäin iisisti nämä pari viikkoa. Oiva on lötköillyt auringonläsikissä, käynyt valtaamassa taas oman pihan ja lähimetsän, sekä nauttinut korkeasta raapimapuusta. Minä puolestani olen lötköillyt, nauttinut omasta rauhasta ja keskittynyt kotiutumiseen. Jospa blogikin heräisi kesäkoomastaan nyt, kun kirjoittajan aivot ovat saaneet roikkua narikassa tarpeeksi pitkän tovin.

Kesäkolli ihan ite!

Jännitystä parin viikon takaa

Koin pienimuotoisia kauhistuksen hetkiä muutama viikko sitten. Olin Oivan kanssa kotona, pikkusiskoni oli lähtenyt uimaan vähän aikaa sitten. Oiva nukkui sikeästi päikkäreitä sängylläni, kun kävin pesemässä hiukset.

Kun sitten palasin suihkusta omaan huoneeseeni, kissaa ei näkynyt missään. Tein kierroksen sisällä huudellen Oivan perään, mutta mitään ei kuulunut. Huoli heräsi viimeistään siinä kohtaa, kun helistin namipurkkia, eikä pohjaton kaivo kipittänyt luokseni tavalliseen tapaansa. Pahat aavistukset vahvistuivat. Harpoin namit mukanani pikkusiskon huoneeseen ja huomasin tuuletusikkunan olevan auki. Äidin luona osa tuuletusikkunoista on sellaisia, joissa ei ole minkään maailman hyttysverkkoa. Ikkunan saa kyllä avattua kissaturvallisesti lukkotapin avulla niin kapeasti raolleen, ettei Oiva mahdu kulkemaan siitä läpi, mutta tällä kertaa ikkuna oli apposen auki.

Ensimmäinen ajatus tässä kohtaa oli suunnilleen ”Jumaliste, nyt se on lähtenyt jonkun räksän perässä keskelle metsää tai jäänyt auton alle!” Suuri oli helpotukseni, kun näin Oivan istumassa kiltisti takapihalla, lähimetsään johtavan sillan päässä kaikessa rauhassa. Ei ollut vissiin uskaltanut hipsiä kauemmaksi ilman mamia. Kutsuin Oivaa uudelleen, vihelsin luoksetulokutsun ja  helistin namipurkkia uudelleen. Oiva maukaisi kuuluvasti ja juoksi salamana sisälle samasta ikkunasta, josta oli livistänyt. Huh! Juuri tällaisten tilanteiden varalta olen opettanut Oivan tulemaan luokse. Onneksi mun kissa on fiksu ja ahne.

Alla olevat kuvat eivät liity livistykseen. Ne ovat vain osoitus Oivan tavasta kytätä aidanraoista naapurin pihakoirien oloja, kun valjastellaan talon ohi pallokentälle. Taivahille tattis siitä, ettei se rohjennut lähteä omin nokkinensa sanomaan hirvikoira-Herkulekselle moi.

Aidan toisella puolella on aina jännempää.

Naapuruston söpöin kyylä.

Koivu ja kissa

Onneksi koko päivää ei satanut ja päästiin illalla pihalle räpsimään vähän kuvia. Toivottavasti kelit ei ole pelkästään märkää ja hyttysiä jatkossakaan. Alla olevan otoksen myötä Oiva ja Oivan mamma haluavat toivottaa hyvää juhannusta kaikille!

Juhannuskatti.

Kokeilussa Greenwoods Plant Fibre

Tilattiin Zooplussalta kokeeksi pieni pussillinen Greenwoods Plant Fibre-kuiviketta. Pääasiallisena ostoskohteena oli hamppukuivike pikkusiskon marsuille, mutta pitihän Oivallekin jotain jännää saada.

"Tämmöstä se hankki mulle."

Greenwoods Plant Fibre on puupohjainen "kissanhiekka", jonka kuvauksessa luvataan muun muassa hyvää hajunsitovuutta, pölyämättömyyttä ja ekologisuutta. Syy, miksi päätin kokeilla uutta puupohjaista laatikkokuiviketta oli lähinnä uteliaisuus. Vaikka Oiva käy tyytyväisesti pelleteillä, olen välillä miettinyt, mitä se tykkäisi hienojakoisemmasta vessan sisällöstä. Lisäksi halusin vähän vertailukohtaa - meillä kun on aina käytetty vain pellettiä. Aikomus oli siis selvittää, olisiko puupohjainen hiekka jollain lailla parempi tai helpompi vaihtoehto kuin pelletti. Nyt Greenwoodsia on ollut toisessa Oivan laatikossa viikon verran.

Oiva kelpuutti puuhiekan heti. Kun ensimmäistä kertaa nostin sen uudelle kuivikkeelle, poika asettui heti kakalle. Selkeä hyväksynnän merkki saatiin siis oitis. Oiva tuntuu tykkäävään Graanwoodsin hienojakoisesta tassutuntumasta, sillä se on suosinut puuhiekkalaatikkoa selvästi enemmän kuin vieressä olevaa pellettiboksia. Pienemmällä murulla kissan on lisäksi helpompi peitellä jätöksensä. Vaikka Oiva kaapii usein laatikon takana olevaa kaapin ovea kuivikkeen sijaan ja pelleteilläkin peittely kyllä onnistuu, Greenwoodsista se saa kasattua kunnon pyramideja.

Selvästi pienempää murua kuin pelletti.

Greenwoods paakkuuntuu ihan kivasti. En ole paras mahdollinen ihminen arvioimaan tätä ominaisuutta, kun muita hiekkoja ei ole meillä ennen käytetty. Isommat pissapaakut kuitenkin pysyvät hyvin kasassa roskikseen nostettaessa. Toisaalta laatikosta löytyy myös pienempää paakkukökkärettä. Joko Oiva on onnistunut hajottamaan paakkua peitellessään, tai sitten paakuista irtoaa muutenkin pienempiä osasia - en tiedä. Näitä pieniä pahkuroita on joka tapauksessa ärsyttävää yrittää sihdata esiin kuivikkeen seasta, enkä uskalla luottaa siihen, että olisin saanut/viitsinyt sihtailla jokaista pikkukökköä roskikseen.

Tällaisia (ja pienempiäkin) kikkareita on ikävä haeskella laatikon syvyyksistä.

Varmaan juuri näiden salakähmäisten paakkuhippujen vuoksi Greenwoods ei pidä hajua yhtä hyvin kuin pelletti. Nyt, kun kuivike on seissyt laatikossa noin viikon päivittäisellä paakkupoistolla, laatikko alkaa tuoksahtaa vienosti pissalta. Tämän Oivakin on huomannut ja pellettiboksista on alkanut löytyä alkua enemmän pissan lirauksia. Lisäksi tosiasia on, että kun Greenwoods-laatikon lopulta pesee ja tyhjentää, muuttuu kaikki jäljellä oleva kuivike jätteeksi. Riittoisuuskaan ei näin ollen ole pellettien luokkaa. Pellettien kanssa likainen puru putoaa alakertaan pois puhtaiden papanoiden seasta. Siksi pellettien kanssa voi pihistellä paremmin. Itse olen tehnyt niin, että pellettisisällön vaihtaessani olen jemmannut edellisestä satsista jääneet kuivat papanat erilliseen pussiin, josta olen ripotellut niitä imemään pissoja boksien alakertaan. Ei onnistu puupohjaisella hiekalla moinen.

Hinta on niin ikään pellettien puolella. Pellettiä saa rautakaupasta 7,99 eurolla 20kg, kun taas 8 litran pussi Greenwoodsia maksoi 6,99 euroa.

Tiivistettynä Greenwoods Plant Fibre-kuivikkeen plussat:
+ Oiva tykkää hienojakoisesta tassutuntumasta.
+ Pitää hajuja hyvin.
+ Pölyää laatikkoa siivilöidessä vain vähän.
+ Ei kulkeudu ympäri kämppää, vaan tassuista tipahtaa vain muutamia murusia laatikon viereen.
+ Isot paakut pysyvät hyvin kasassa.
+ Kissa saa rakentaa hiekkalinnoja peitellä niin paljon kuin tykkää.
+ Biohajoava.

Ja miinukset verrattuna pellettiin:
- Riittoisuus ei vastaa pellettiä.
- Hinta.
- Tilattava netistä vrt. hakeminen paikallisesta rautakaupasta.
- Pienet ärsyttävät paakkukökköset, joita ei aina löydä kuivikkeen seasta. Pelletti siis pitää hajuakin paremmin.

Oivan mielestä plussaa on myös kiva paperipussi, jonne voi piiloutua.

Greenwoods olisi potentiaalinen vaihtoehto, jos kissa vieroksuisi pellettiä. Oivalla ei kuitenkaan tätä ongelmaa ole, vaan se on tottunut isompaan puupapanaan laatikoissaan jo pienestä pitäen. Ja koska pelletillä on samoja hyvä ominaisuuksia, kuin Greenwoodsilla (ei juuri pölise, ei kulkeudu kämppään, pitää tosi hyvin hajua, biohajoava) meillä tullaan jatkossakin suosimaan pellettiä Oivan vessakuivikkeena. Mutta jos haluaa kokeilla puupohjaista kissanhiekkaa, ei Greenwoods varmastikaan ole huonoimmasta päästä. Kannatti testata, vaikka meillä pellettien pyörittely voittaa puuhiekan sihtaamisen.

Herkkukaapilla

Kissankujeita-blogissa haastettiin kissabloggaajia esittelemään oma kissanherkkukätkö. Meillä Oivan namit on tällä hetkellä jemmattu pääasiassa keittiöön mikron yläpuoliseen kaappiin. Ja voi kyllä, Oiva on tästä hyvin perillä. Sillä sekunnilla, kun joku onneton avaa kaapin, Oiva on jo ehtinyt tunkea itsensä oven väliin. Koska Oiva H-A-L-U-A-A! Samasta kaapista löytyvät muun hyvin sekalaisen sälän ohella Oivan lisäravinteet - poika kun pääsi raakaruokailijaksi toukokuussa. Näin ollen kaappi aukeaa ruokailujen yhteydessä, mikä ei ainakaan vähennä sen vetovoimaa.

Yllättävän rauhallinen poseeraus namikaapin edessä.

Kaikki pötkylät eivät päässeet kuvaan.

Namiarsenaaliin kuuluu Cosman kuivanameja, Coucoun lohisticksi sekä saman merkin pakastekuivattua kanaa ja kananmaksaa (jotka tosin jemmasin Cosman tyhjiin pötkylöihin kätevyyssyistä), lemmikkimessuilta saatu maistiaispussi ZiwiPeakin kuivaruokaa sekä mystinen jäätelörasia. Rasiassa on jotain maailman ihaninta - nimittäin kuivattuja kaloja!

Sinttejä!

En nyt muista, ovatko kalat muikkuja vai jotain muita pikkusinttejä, mutta Oiva menee niistä joka tapauksessa aivan pöhköksi. Voimakas haju varmasti vetoaa. Ihmisnenään ne ei tuoksu ihan niin herkullisilta, josta syystä kalapussia pidetään pakastepussissa ja pakastepussia jäätelörasiassa.

Kala nostattaa veden kielelle.

Hullu kalasyöppö.

Namipötköjä löytyy muutama myös mun huoneen kirjahyllystä Oivan muiden tavaroiden joukosta. Niin ne ovat kätevästi lähellä kynsien leikkuu- ja furminointipalkkioiksi.

Oiva 1-v!

Oivalla on tänään ihka ensimmäiset synttärit. Pikkupoika on kasvanut isoksi, mutta on vieläkin mamman mussukka - jopa enemmän kuin aikaisemmin.

Yks vee jo? Ou nou, ikäkriisi!

Tästä piiperöstä...

Tui!

...on kasvanut komea hurmuri.

Isompi tui!

Kun vertaa nyt yksivuotiasta Oivaa siihen pikkurimpulaan, jonka sain kaverikseni elokuun lopulla, voin rehellisesti sanoa, että ikä on tehnyt Oivasta entistäkin ihanamman. Olihan se pentuna supersöpö yliaktiivinen häslä, mutta natiaisen sylikärsivällisyys oli erittäin rajallinen. Hampaat ja potkutusvarpaat olivat kiinni käsissä alta aikayksikön, jos vauvaa pidettiin sylissä kymmentä sekuntia kauemmin tai erehdyttiin koskemaan sen vatsaa. Nyt Oiva-Loiva on selvästi rauhoittunut. Se malttaa välillä jopa nukahtaa syliin vauva-asentoon (!) kellistettynä, jos yleisfiilis viittaa päikkäreihin. Mahasta saa rapsuttaakin ilman, että silittäjää yritetään välittömästi tappaa. Jos Oiva saa tarpeekseen mussukoinnista, se haukkaa ilmaa varoitukseksi tai siirtyy muualle. Aika huikeaa kehitystä - mamma tykkää!

Kainalossa on nykyään ihan mukavaakin välillä.

Vaikka syntymäpäivän kunniaksi kehuja ja toivotuksia on ripoteltu ennen kaikkea sankarille itselleen, haluan osoittaa muutaman ylistyssanasen myös kaikille meidän blogin lukijoille. Reksiteröityjä teitä on jo 19, mikä lämmittää kovasti mieltä ja rekisteröimättömiäkin lienee tietääkseni ainakin kourallinen. On tosi kivaa, kun jaksatte seurailla meidän kuulumisia. Ilman rivejä plärääviä silmiä ja teidän jättämiä kommentteja kissallisesta elämästä kirjoittaminen ei olisi näin hauskaa. Iso kiitos teille! Teiltä on saanut paljon vertaistukea kattihössötykseen. Toivottavasti seurailette meitä jatkossakin. :)

Naapuruston kissoja

Oiva on kohdannut ulkoilun yhteydessä naapuruston muita kissoja. Tähän mennessä ollaan tavattu kolme vapaasti kulkevaa vierasta kattia.

Ensimmäisenä tutuksi tuli iso valkomusta kissa. Kuvastakin näkee, että otuksella olisi painimatsissa ollut massaetu puolellaan. Ihan hauskan näköinen löllykkä, joka jutteli kovasti Oivan kanssa. Mulla oli kuitenkin pieni pelko siitä, mitä vieras kissa tekisi, jos pääsisi ihan Oivan lähelle, niin pidettiin turvaväliä.

Kissat kytiksellä.

Toinen naapurustokatti tarkkaili Oivaa piha-aidan takaa pensaasta. Mourusi paljon, vaikka välillä räpsytteli myös silmiään. Oiva kurlutti takaisin ja koitti kiskoa kissakaverin luokse - jälleen tuloksetta kiitos mamman fleksijarrusormen.

Kisu piilossa aidan alla.

Kolmas tuttavuus on ollut punainen rivitalopihan kissa. Leppoisa karvapallo, joka katseli Oivaa pitkään vähän matkan päästä silmiään pehmennellen ja räpsytellen.

Melkoinen söpöläinen.

Kun olivat tutkailleet toisiaan kiinnostuneina ja hyväntahtoisen oloisina jonkin aikaa, kyykistyin ja nostin Oivan syliini. Punainen kaveri lähestyi rauhallisesti ja vaihtoi nenätervehdykset Oivan kanssa. Sitten se tosin pikkuisen sähähti, joten siirryttiin etäämmälle. Siinä kaksikko sitten jatkoi toistensa katselua ja söipä Oiva vähän tuoretta heinääkin toisen kissan katsellessa tyynesti vähän matkan päästä.

Vasemmalla on jotain jännää molempien mielestä.

Lisäksi nähtiin erään naapuriperheen räggäri eräänä aurinkoisena päivänä. Sen meno valjaissa oli aivan erilaista, kuin ympäristöään innoissaan kiertelevän Oivan. Suloinen pehmopallero lähinnä istui paikoillaan ennen kuin raapi kotinsa ulko-ovea sisälle pääsyn toivossa. Ragdollia ulkoiluttanut poika kysäisi Oivan ikää (jo melkein 1v, huu) ja totesi: "Tää on jo kolme, mutta sun kissa on ainakin kymmenen kertaa rohkeempi." Taitaa olla abymaista nenäkkyyttä. Pitää päästä tutkimaan kaikki paikat ja tunkea kuononsa joka paikkaan. :D

Niin ja hei! Huomatkaa kuvien laadun paraneminen loppua kohden. Kyllä kunnon kameralla vaan saa paljon kivempia otoksia kuin kännykällä! Harjoittelen vielä uuden kameran käyttöä, mutta jo kokeiluräpsyt näyttää omaan silmään tosi kivalta verrattuna vanhan pokkarikamerani kuviin. Me likes!

Tässä vielä se kakkialle ehtivä nassu.