Oivan erityistaito

Oiva on taitava monessa asiassa. Se nappaa papaeritollot näppärästi tassuilla ilmasta, kapuaa kiipeilypuun latvaan nykyään kuin vanha tekijä ja ovesta rappukäytävään livahtaminen on lastenleikkiä. On kuitenkin yksi asia, jossa Oiva on erityisen hyvä. Niin hyvä, että se hämmästyttää minua joka kerta. Nimittäin yöunille asettuminen niin, että se vie mahdollisimman paljon peittoa.

Todistusaineistoa siitä, miten pieni kissa osaa valita eniten tilaa vievän paikan.

Kyky kävi ilmi jo ensimmäisinä yhteisinä iltoina/öinä, eikä ole ruostunut tippaakaan. Kun minä olen ensin kömpinyt vällyjen väliin ja asettunut mukavasti, perässä tulee Oiva, joka köllähtää pettämättömällä tarkkuudella juuri siihen, missä sen alle jää eniten peittoa jumiin. Yritä siinä sitten kääntyä ilman, että selkä tai niska jää inhottavasti paljaaksi kylmettymään... Onneksi kissaa voi töniä kauemmaksi, jos ei ole hoksannut haalia peittoa tarpeeksi ovelasti itselleen. Onneksi myös minä olen oppivainen otus. Useimmiten muistan asetella viltin niin, ettei kissa voi varastaa kaikkea liikkumavaraa, jolloin molemmat voidaan nukkua yön yli mukavasti.

Huomasin muuten tuossa pari päivää sitten, että meidän blogi löytyy Somakissin linkkisivulta. Jee! Oiva voi nyt toimia varoittavana esimerkkinä muille abyvauvasta haaveileville, jotka päätyvät seikkailemaan rotuyhdistyksen sivuille ja sieltä blogien ihmeelliseen maailmaan.

Hammaskeiju

Pari päivää sitten Oivaa leikittäessäni huomasin, että sen suussa on jotain hassua. Näytti siltä, että yksi hampaista sojottaa väärään suuntaan. Piti varmistaa asia, joten leikin lomassa tarkkailin tappopuraisuja tekevää pikkukitaa ja joo, olin nähnyt oikein. Toinen alakulmahammas oli kääntynyt mursumaisesti eteenpäin.

Ei säikäyttänyt, koska kasvattaja oli kertonut vastaavasta näkymästä oman kissansa suussa pentuaikana. Hampaat vaihtuvat ja yleensä kissa nielaisee putoavat naskalit ennen kuin ihminen ehtii niitä edes huomata.

Noh, halusin kuitenkin varalta tarkistaa Oivan suun paremmin ja saada samalla vähän harjoitusta kissan suun aukaisemiseen. Siispä nostin elukan keittiönpöydälle, otin palkkionamit valmiiksi ja kurkistin suuhun. Oli se syöksyhammas kyllä hupaisa näky! Oiva yritti laittaa suun tutkailun loppuvaiheessa hanttiin ja kiemurteluksi meni. Kun sain sen taas rauhoittumaan, huomasin villatakkini hihassa jotain ylimääräistä. Oivan irtoava hammas oli tarttunut neulokseen! Kyllä nauratti. Tuli sitten samalla suoritettua torahampaan poisto ihan vahingossa. :D Oiva ei vissiin edes huomannut, että suusta oli tipahtanut jotain. Söi naminsa tyytyväisenä ja jatkettiin leikkejä.

Tällainen pieni tappoväline. Laitoin jemmaan tyhjään tulitikkurasiaan.

Oiva ei ollut hammaskeijun yllätysvirailusta moksiskaan.

Aamukuvioita

Reilu kuukausi sitten aamurutiinini meni suunnilleen näin: Herää, nouse ylös, pese naama, harjaa hiukset, tee aamupala, syö kaikessa rauhassa tuijotellen ikkunasta metsämaisemia, pese hampaat. Oivan kanssa aamujen tapahtumaketjussa on tapahtunut pieniä muutoksia.

Oiva antaa mun edelleen nukkua öisin ja lorvailla sängyssä jopa yli yhdeksään. Silti herään yleensä ensimmäisen kerran kuuden ja seitsemän välillä, kun kissa nousee ylös kiertämään kämppää. Jossain vaiheessa aamua herään uudestaan siihen, että Oiva asettuu takaisin viereeni pötköttelemään. Ehkä kehrää, ehkä jatkaa hiljaa omia uniaan. Kun herään kunnolla, monesti päivän ensimmäinen näkymä on kissan naama kasvojeni edessä, kun Oiva käy katsomassa, joko olisin hereillä. Tätä seuraa usein nenätervehdys, nuolaisu, näykkäisy tai lempeä tassutäppäisy.

Ennen kun päätän nousta ylös, vuorossa on kissan rapsuttelua. Ainakin, jos Oivaa ei vielä rymyytä kovin paljon. Rymytarve tarkoittaa leikkihyökkäilyä ja hampaita silittäviin käsiin. Siitä sitten menen pesemässä naaman pyöritellen menomatkalla pellettiboksien pissapurut pohjakerrokseen. Seuraavaksi leikitään 15-30minuuttia riippuen siitä, miten nälkäisiä/innokkaita saalistajia ollaan tai miten kiire on.

Ennen niin rauhallinen ja autuas aamupalaosuus on muuttunut erilaiseksi - ei yhtään huonommaksi, mutta seurallisemmaksi. Laitan ensin Oivalle ruoan lautaselle ja sitä tehdessäni nostan kehräävän kissan x kertaa alas tiskipöydältä, ettei se ala ajatella keittiötasoja ruokailupaikkana. Tosin nälkäinen poikahan loikkii heti kohta takaisin kytikselle, kunnes lautanen on nostettu saavuttamattomiin ilmaan. Silloin se loikkaa lattialle ja tarjoaa minulle aamuviihdettä pyörimällä ympyrää ja naukumalla suuret silmät laskeutuvaa lautasta tuijottaen. Tätä söpöyttä kestää, kunnes Oiva pääsee aloittamaan ruokailun.

"Mäy!" eli "Mami mullon näääälkäää!"

Ruoka syöty ja seuraavat metkut mielessä. (Huomatkaa kuvien laatuero: ylempi otettu mun kännykällä, alempi ystävän minijärkkärillä. Aika vissi ero. Hyvä kamera olis kiva.)

Oivan aterioidessa laitan oman aamupalani ja käyn syömään pöydän ääreen. Missä vaiheessa Oiva on yleensä jo tyhjentänyt oman lautasensa ja kiipeää ruokapöydälle tarkkailemaan mamman pöperöitä. Kun kupissani on jogurttia, kuten usein on, Oiva olisi kovasti tunkemassa kippoon. Myös leipien juustoa ja tomaatteja on kauhean kiva käydä nuoleskelemassa, jos silmä välttää. Ja lasista maitoa, kuinkas muuten. Oiva on jo hoksannut aika hyvin, että se saa katsella kauniisti sivusta, jolloin saatan antaa sen nuolaista pari kertaa maailman ihanimpia maitotuotteita sormeltani. Toisina aamuina se yrittää röyhkeästi varastaa emännän aamiaisen, jolloin paras kikka on työntää kissa pois ruokien vierestä käsivarrella niin monta kertaa kuin on tarvis (lue: aika monta). Lopulta Oiva joko kiipeää syliini kehräämään tai lähtee muualle ottamaan aamupäikkäreitä kyllästyttyään siihen, ettei mun ruoka olekaan tarkoitettu sille.

Olen tosiaan tähän mennessä antanut Oivan kiipeillä keittiön työtasoilla ja tiskipöydälle. Ajatus on ollut ottaa yksiön kaikki neliöt hyötykäyttöön ja silleen. Tässä pikkuhiljaa olen alkanut pohtia, pitäisikö ottaa tiukempi linja ja kieltää tasot tassuttelulta. Lähinnä tuo Oivan ruokakärkkyminen on rasittavaa, kun yrittää itse kaivaa sen murkinaa purkista lautaselle tai saada omaa evästä koottua. Sitten tietty liedessä on omat riskinsä, vaikka kuumalle levylle asettaisikin vesitäytetyn kattilan jäähtymisen ajaksi. Otan siis mielelläni kokeneemmilta vastaan vinkkejä siitä, millä menetelmillä ja millaisella menestyksellä katteja on opetettu pysymään poissa keittiötasoilta. Jospa Oiva ei olisi vielä iässä reilut 4kk menetetty tapaus, vaikka olen ollut lepsu. Vai mitä tuumaatte?

Onhan se ihan söpö tossa tiskipöydälläkin, mutta yleensä kovasti edessä.