Kissanristiäiset

Pikkukissa sai nimekseen Oiva. Hetken ilmassa oli pientä kriisinpoikasta, kun en ollut aluksi ihan varma sopisiko etukäteen suunnittelemani nimi karvalapselle. Olisiko nimessä pitänyt kuitenkin olla enemmän ytyä ja säpäkkyyttä? Hyviä vaihtoehtoja en kuitenkaan keksinyt. Halusin kotoperäisen nimen, joka asettuisi helposti suuhun - joko mukavan ehkä hieman vanhahtavan ihmisnmen tai kauniin mielellään luontoaiheisen sanan. Tokaan aamuun mennessä olin katsellut ja pohtinut tarpeeksi. Oiva se on. Utelias ja energinen, saalistusvimman huippuhetkellä sekopäinen ja huomiota halutessaan ihana kehruumoottori-Oiva.

Pesunkestävä Oiva.

Kaksi erilaista yötä kissan kanssa (ja vähän kolmattakin)

Ensimmäinen yö pennun kanssa sujui rauhallisemmin kuin olisin osannut kuvitellakaan. Olin henkisesti varautunut siihen, että kisu huutelisi äidin ja sisarusten perään tai vähintäänkin rymyäisi tavalla tai toisella yötä. Vielä mitä, mokoma tuli viereeni pötköttämään saman tien, kun sammutin valot ja asetuin nukkumaan. Kummallisinta oli se, että karvalapsi oikeasti pysyi siinä koko yön täysin hissukseen aina aamuun asti. Kannatti valvoa yli puolen yön ja vetää reilun tunnin leikkisessiot. Voi myös olla, että uusi paikka jännitti sen verran, että nappula haki minusta turvaa. 7.20 noustiin aamupalalle.

Emäntä ei silti nukkunut kuin tukki. Jännitys purkautui salakavalasti katkonaistamalla yöunet. Huomasin myös varovani vieressä nukkuvaa kissaa, enkä käännellyt kylkeä yhtä vapautuneesti kuin tavallisesti. Tämäkin on onneksi tottumiskysymys. Luotan suuresti siihen, että ajan myötä pentu tulee olemaan se, joka varoo vieressä nukkuvaa ihmistä, jos meinaa jäädä asentoa vaihtavan ruhon alle.

Toinen yö ei ollut yhtä auvoinen. Olin huonosti nukutun edellisyön jäljiltä tosi väsynyt jo ennen kymmentä. Asiaa ei auttanut alkavan lievän kuumeen nouseminen. Vauva oli simahtanut hetkeä aikaisemmin iltapalan jälkiperäsille nojatuoliin ja tiesin tasan tarkkaan, että se heräisi muutaman tunnin päästä ja olisi täynnä rymyenergiaa. Mulla oli vissi suunnitelman leikittää se taas läähätyspisteeseen ennen yöunia, mutten kerta kaikkiaan jaksanut. Noh, yhden aikaan yöllä sain kokea seuraukset. Peiton alle mahani viereen kaivautui pikkukisse, joka hämäsi aluksi kehräämällä ja kiertymällä nätisti kerälle. Sitten alkoivat herättely-yritykset. Tassut koittivat nappailla käsiäni ja pienet hampaat näykkivät ensin sormia, sitten mahaa. Siinä kohtaa unenpöpperöisenä sai jo tehdä kovasti töitä muistuttaakseen itselleen, että näyttävä reagoiminen olisi tehnyt hommasta leikin. Työnsin ratkaisuksi peitonreunan itseni ja kissan väliin, mikä auttoikin hetkeksi. Kunnes riiviö keksi, miten hauskaa hiusteni pureskelu voisi olla. Kestin ehkä kolme rouskutusta ajattelemalla, että ehkä se lopettaisi. Sitten karvakakara näykkäisi päätäni. Sorruin. Nousin istumaan, sanoin lujasti "ei tommosta, ei oo kivaa!" tai jotain sinne päin (olin ylpeä itsestäni, etten kivahtanut kirosanoja) ja siirryin seinän puolelle nukkumaan peitto haarniskanani pään yli vedettynä ja jokaisesta reunasta kropan alle tungettuna. Koteloituneena ihmistoukkana sain taas olla rauhassa. Jossain vaiheessa pentu käpertyi jalkojeni viereen nukkumaan, mutta oli aamuun mennessä siirtynyt uinailemaan kiipeilypuun pesälaatikkoon. Mutta, sain nukkuttua puoleen yhdeksään aamulla ilman uusia näykkimisväijytyksiä, jes!

Yöllinen kiusaajani. Ei varmasti myönnä tehneensä mitään ikävää kenellekään.

Kolmas yö meni rauhallisesti. Iltariehuminen ennen viimeistä ruoka-aikaa selkeästi kannattaa. Koko yön sain olla rauhassa ja kissa nukkui missä nukkui. Jatkoi varmaan koisimista sohvalla, jolta hääti minut illalla.

Ensikuulumiset uudesta kodista

Mun poika muutti tänään kotiin. <3 Tutki uteliaasti ympäristöä, kun pääsi pois kuljetuskopasta kiertäen asunnon muutaman kerran ympäri ja testaillen loikkaetäisyyksiä sohvalta nojatuolille. Söikin vähän, peseytyi ja simahti sitten sohvalle. Tuossa tuo uinailee nytkin. Herää varmaan keskellä yötä hirmuisessa virkeyden tilassa, mutta toistaiseksi lepo maittaa.

Uuden reviirin valtaaminen sujuu hyvin kerälle käpertyneenä ja silmät ummessa.

Leijonanpentu olohuoneessa.

Vielä ennen luovutuspäivää

Poitsu kävi perjantaina eläinlääkärillä varhaiskastraatiossa. Nyt Cafuski ja minä vältytään kissamaisten hormonihurinoiden tuskilta, yömouruamisilta ja ylimääräisiltä merkkailuilta. Parempi näin, kun en ekan kissan kohdalla uskaltautunut pitämään sijoituskollia. Tuumasin, että mitä vähemmän testosteronia, sen parempi. Sain operaation jälkeen viestin synnyinkodin väeltä, jossa kerrottiin kaiken menneen hyvin sekä muutaman suloisen kuvan toipilaasta. Kotona Cafu oli jo leikkinyt sisarusten kanssa ja lötköillyt tyytyväisen näköisenä ihmisten rapsuteltavana.

Tein tänään viimeisen luovutusta edeltävän vierailun Cafua katsomaan. Ipanassa riitti jälleen virtaa, vaikka pennut olivat saaneet aiemmin päivällä jo riehua vauhdikkaasti leikki-ikäisten ihmisvieraiden kanssa.
Kommenttien puolella mainitsinkin jo, että tiistaina mulla ja Cafulla oli erityinen hetki, kun poju nukahti ekaa kertaa mun syliin. Se aivan oma-aloitteisesti asettui siihen leikin jälkeen pötkölleen ja uinahti. Olin varsin otettu moisesta luottamuksen osoituksesta. <3 Cafu kiipesi myös tänään syliini leikin lomassa useamman kerran, mitä muut pennuista sinistä siskontilliäistä lukuun ottamatta eivät ole tehneet. Kyllä mun poitsu jollain tasolla tietää, kuka olen. Tai ainakin, että olen ihan turvallinen tyyppi, jossa on ehkä potentiaalia henk.koht. viihdyttäjäksi/palvelijaksi. Hyvillä mielin jään odottamaan ylihuomista ja karvalapsen saapumista kotiin. Kyllä me pärjätään.

Kotona alkaa olla kaikki valmista pikkukisua varten. Tosin kaipailen vielä tilaamiani penturuokia saapuviksi, mutta kaiken järjen mukaan paketti tulee perille huomenna. Muita kissajuttuja odottelun ohessa ovat olleet ohransiementen istuttaminen ja muistikirjan tekeminen kissamaisia vinkkejä ja muistiinpanoja varten. Ja jotta tämä ei jäisi täysin kuvattomaksi postaukseksi, alla on pari kuvaa kyseisestä muistikirjasta, vaikkei tämän pitänyt olla käsityöblogi. Cafu vaan onnistui taas liikkumaan jokaisessa valokuvayritelmässä. Edes minä en kehtaa laittaa sellaisia sotkuhuismikäkissamissä-kuvia nettiin näytille. Ehkä tiistain jälkeen onnistun nappaamaan siitä edes jokusen semionnistuneen kuvan ihan oikealla kameralla kännykän sijaan.

Kansi, jossa t-kirjain asettui liian lähelle a:ta, mutta mitäs pienistä.

Harakanvarpaita ja haparoivia havainnollistavia kuvia.

Loppuvartomisen tunnelmia

Enää vähän alle viikko luovutukseen. Jänskätystä on ilmassa. Enimmäkseen liikkeellä on hyväntuulista innostusta ja malttamattomuutta, mutta maanantai-iltana iski ensimmäistä (ja toivottavasti viimeistä) kertaa pelonsekainen ahdistusjännitys. Päässä risteili epävarmuutta asiasta toisensa perään. Ajatukseni kehittelivät kasoittain entä jos-kysymyksiä tyyliin: Osaanko ruokkia pentua oikein? Miten monta kertaa pitää tarjota pöperöä päivässä ja mitä ravintolisiä pitikään olla, kuinka usein ja mittenkä ruokien yhteydessä? Mitä jos se ei kuitenkaan syö mitä tarjoan? Juokohan se hankkimistani kupeista, vai kuivuuko kasaan? Mitä jos mä rikon sen? Entä jos se ei tykkääkään musta ollenkaan? Järki kyllä kertoi, että kaikki tulee menemään hyvin. Alussa on varmasti opettelua, mutta neuvoja saa kasvattajalta ja pennun synnyinkodin väeltä.

Tunnistan tällaisen pelkoreaktion, kun sellainen tulee ja tiedän, mistä se johtuu. Kyse on muutoksesta ja käsillä olevan asian tärkeydestä. Kissan saapuminen kotiin on iso asia. Olen odottanut ensi tiistaita monta vuotta ja nyt, kun h-hetki on pian käsillä, alitajunta alkaa vapista hoksatessaan, että tähän asti tuttu arki tulee muuttumaan pian. Tulee paljon uusia asioita, on totuttelemista ja harjoittelun paikkoja. Yksi unelmistani toteutuu ja se tarkoittaa samalla askelta tuntemattomalle maaperälle. Ja koska minulla on toisinaan jopa rasittava tarve tehdä asiat hyvin (mielellään erittäin hyvin ja horjumatta) näin ison asian äärellä hirvittää. Mitä jos onnistunkin sössimään tämän minulle huikean tärkeän asian jotenkin ja sitten kaikki vaiva ja innostus valuukin sormien lomitse hukkaan?

Ahdistus kuitenkin meni ohi. Rauhoituin ja muistutin itselleni, että tässä vaiheessa olen valmistautunut niin hyvin kuin osaan. Lopun opin kyllä matkan varrella sitä mukaa, kun yhteistä aikaa kissan kanssa karttuu enemmän ja enemmän. Sitä paitsi on harvinaisen siistiä, että kunhan pentu kotiutuu ja se ja minä totumme toisiimme, minusta tulee sen ykkösihminen. Tämän tajuaminen teki todella onnelliseksi. Tulen olemaan syli nro.1 ja ihminen, joka tuntee kissan parhaiten. Se on aika todella mahtavaa.

Ja hei, kohta tuo tulee nukkumaan mun sohvalla, kiipeilemään kirjahyllyn päällä ja vaanimaan kirjoituspöytäni alla.

Unia ruokapöydän tuolilla.

En jaksanut viime visiitillä kulkea puhelin kourassa, joten kuvasaldo jäi vähäiseksi. Kerrottakoon silti, että poju painaa nyt suunnilleen 1,5 kg. Olin erottavinani, että silmien värissä oli tapahtunut puolessatoista viikossa muutoksia. Minusta vaikuttaa, että Cafun silmät alkavat taittaa meripihkan suuntaan. Poitsu on ihana yhä, ulkoili taas reippaasti ja loikki lelujen perässä hillitöntä vauhtia. Lopuksi simahti pehmeälle tuolille, jolloin poski- ja nenänvarsirapsutukset kelpasivat unituudituksiksi.
Huomenna on luvassa viimeinen visiitti synnyinkotiin ennen luovutusta. Sitä seuraavan kerran näen tenavan omassa kodissani, huu!

Pikkunikkarointia

Esittelen kissaisampia aiheita odotellessa pari ennen kissan saapumista (tästähän voisi kehitellä jonkin hienon lyhenteen, vaikka eks niinkuin on eaa ja eKr) toteutettuun pikkuprojektiin.

Asumuksessani ei ole tuulikaappia, vaan ulko-oven jälkeen on heti sisempi ovi, sitten eteinen. Eteisestä puolestaan on esteetön yhteys kaikkialle paitsi kylppäriin. Eteisen sisempi ovi ei pysy kiinni, joten varustin sen kissaa ajatellen hakasella. Vaikka oven kielet eivät olisikaan löysällä, aby varmaan oppisi hyvin pian avaamaan sen kahvaan loikkaamalla. Jotta kissa ei juoksisi kotiin tullessa ihan niin helpolla ohitseni rappukäytävään, hakanen on taktisesti rapun puolella. Näin ulko-ovea avatessa ei tarvitse pelätä kissan juoksevan äkkiarvaamatta karkuteille. Haan vapauttaminen antaa pienen valmistautumishetken siihen, jos vastaan on pyrähtämässä katti pää viidentenä jalkana.

Ihan tavallinen pieni hakanen.

Kiinnitys onnistui perinteisin menetelmin. Ensin pikkuiset merkit lyijykynällä oikealle korkeudelle, toisena sopivankokoisella naulalla reiät merkittyihin kohtiin. Naula irti ja ruuvailemaan hakasen renkuloita paikalleen. Vaikuttaa toimivalta ratkaisulta kuivaharjoittelun perusteella. Tosin rehellisyyden nimissä en ole vielä keksinyt, miten tulen pääsemään ovesta ulos ja sisään täyden pyykkikorin kanssa antamatta kissalle livistysmahdollisuutta. Se selviää ehkä syyskuun aikana.

Toinen kissaliittännäinen käsityöprojekti oli patteripedin päällysteen vaihtaminen. Kuvat on lavastettu jälkikäteen. Sain patteripedin Cafun synnyinkodista, missä kissat eivät olleet siitä innostuneet. Patteripetejähän saa ostettua valmiina ties mistä, mutta tämä on kotitekoinen versio. Tämän makuupaikan pohjana on puulevy, jonka päälle on kiinnitetty niiteillä ohut vaahtomuovikappale pehmusteeksi. Sen päälle oli nidottu vaaleansinistä plyysikangasta. Makuupaikka on ruuvattu kiinni "puuhenkseleihin", joiden koukut (pehmustettu sisäpuolelta patterin suojaamiseksi) asettuvat patterille.

Sininen ei valitettavasti soinnu kotini sisustukseen, joten päätin tuunata petiä hieman. Siispä ostin kangaskaupasta sopivankokoisen palasen pehmeää teddykangasta. Kotona irrotin aluksi petiosaa ja patteriin kiinnittyvää osaa yhdessä pitävät ruuvit. Näin sain petilaudan erilleen päällystämistä varten. Sitten kiskoin alkuperäisen päällisen niittit pihdeillä irti, leikkasin oman kankaani oikeaan muotoon (suorakaiteen kulmista nelikulmiot pois, niin taittelu onnistui siististi) ja nidoin sen tilalle. Ja kas, peti muuttui vähällä vaivalla paljon omemman näköiseksi!

Osat irti toisistaan ja kankaan taitetut reunat niiteillä nurjalle puolelle. Mukana kuvassa hyvä kaverini niittipyssy.

Irrottamiani ruuveja en saanut takaisin paikoilleen ja dementikkona unohdin pyytää apua akkuporakoneen haltijalta (eli iskältä) samalla, kun verkotettiin parveke tänään. Tämän nyt ehtii onneksi laitella kuntoon myöhemminkin. Tärkeintä oli saada partsi kissaturvalliseksi ja hyttysverkko keittiön tuuletusikkunaan. Putoamisriskit on nyt onnellisesti minimoitu.

Tältä patteripeti näyttää valmiina. Leikitään, että osat on jo ruuvattu kiinni toisiinsa.

The Päivämäärä

Dear readers, we have a date! Vaikka treffitkin on kivoja (hekoheko, olinpas nokkela = pakollinen sutkautus), juuri nyt luovutuspäivämäärän varmistuminen ilahduttaa enemmän kuin kutsu kahvikupposelle. Juuri saapuneen tiedon mukaan maanantain eläinlääkärireissu oli mennyt hyvin ja pennuilla on kaikki kunnossa. Cafun kasvaminen on edennyt sen verran vauhdikkaasti, että varhaiskastraatio voidaan todennäköisesti suorittaa aiottuna päivänä. Hienoa, kultapoika! Jatka samalla ruokahalulla, murunen!

Ellei mitään mullistavaa tapahdu, pentu muuttaa kotiin tiistaina 26.8.. Jestas sentään, siihen ei ole kuin kaksi viikkoa! Ei muuta kuin loput tarvikehankinnat vetämään mahdollisimman pian ja laittamaan tuuletusikkunaan hyttysverkkoa. Kaappejakin pitää järjestellä niin, että kissan ruoalle, kuivikkeille jne. löytyy fiksut paikat jajajaja... Ehkä vähän meinaa iskeä viimevalmistelullinen hyperaktivaatio. :D Onneksi olen seuraavat pari päivää kotipaikkakunnalla, niin en voi riehaantua liikaa. Vielä.

Kissanvessa-angsti

Kissalle pitäisi pikkuhiljaa hankkia vessa. Tarjonta lemmikki- ja verkkokaupoissa on aloittelijan silmään suorastaan hämmentävän laaja. On sementoituvaa ja puupohjaista hiekkaa, on kristalleja, mikrorakeita, pellettejä ja vessojakin kaikkea yksinkertaisesta hiekkalaatikosta prinsessalinnamaisiin hökötyksiin, joiden hinnat hipovat taivaita. Jestas sentään, että niinkin tavallista asiaa kuin kissan tarpeiden tekoa varten on kehitetty miljoona eri ratkaisua.

Koska kylpyhuoneeni on pieni, kissan toiletti tulee sijoittumaan eteiseen. Näin ollen katollinen malli olisi varmasti esteettisempi, antaisi kissalle omaa rauhaa ja pitäisi kuovitut kuivikkeet paremmin pois lattialta. Kuivikkeista mieluiten kallistuisin käyttämään puupellettejä. Pennun synnyinkodissa on kisuille tarjolla sekä pellettejä että mikrohiekkaa, joten purupapanat eivät olisi kissanpennulle uusi ja vieras kauhistus. Kuulemani ja lukemani perusteella pelletit ovat edullisia, pitävät hyvin hajuja, eivät kulkeudu yhtä paljon kissan tassuissa kuin hiekat ja ovat lisäksi ekologinen ja biohajoava vaihtoehto. Vaikuttaa oikein hyvältä minun mielestäni.

Perinteisen avoimen pellettivessan voisi värkkäillä itse. Mutta (miksi aina pitääkin olla joku asioita mutkistava mutta?) miten katon saisi siihen ympättyä? Valmiiksi katollinen pellettivessa on selvästi harvinaisuus kissanvessamarkkinoilla. Ainut, minkä löysin on Peewee Eco Top-vessa, joka ei ole ihan siitä edullisimmasta päästä. Toki, jos vessa on toimiva ja hyvä, siitä mieluummin maksaakin enemmän, mutta mistä tietäisi toimivuuden, kun niitä ei ole missään nähtävillä eikä netistäkään löydy (tai sitten en vain osaa löytää) kuin yksi kyseistä systeemiä koskeva blogiteksti? Ja tuon siivouskäytännöllisyys mietityttää, kun katto on kuvista päätellen kokonaan kiinni klipseillä, jolloin siivoamisen yhteydessä pitäisi aina ottaa koko yläosa irti. Monissa hiekkavessoissa voi avata osan katosta, jolloin lapiointi helpottuu.

Ehkä, jos ostaisi kissanhiekalle tarkoitetun katollisen ja kätevästi avattavissa olevan kissanvessan ja kehittelisi siihen välipohjan pellettikäyttöä varten... Sopivankokoinen muovilaatikon kansi, johon olisi porattu reikiä ja laitettu tukijalat vakka muttereista saattaisi toimia, jos materiaali olisi tarpeeksi tukevaa. Muovinen välipohja tuntuisi varmaan kivemmalta tassujen alla kuin esimerkiksi metalliverkko. Pitää kehitellä ja ideoida tätä vielä.

Voi huoh! Olenko vain liikoja toivova idealistitapaus, vai miksi tämä tuntuu niin vaikealta? Vinkkejä, neuvoja ja rohkaisua otetaan vastaan kiitollisuudella.

Ensikosketus kynsien leikkaamiseen

Pennuilta on napsittu varvasaseita jo usemapaan otteeseen. Minä sen sijaan en ollut koskaan ennen leikannut kissan kynsiä. Keskiviikkona tähän tuli muutos, kun sain kissanpentujen synnyinkodissa ottaa kynsisakset käteeni ja napsia Cafun kynsistä terävät kärjet pois. Homma hoidettiin niin, että ensin minä pidin Cafua sylissä, kun synnyinkodin emäntä näytti ekalla tassulla mallia, miten kynsien leikkaaminen tapahtuu. Sitten vaihdettiin päikseen. Hän piti pentua, kun minä leikkasin loput kynnet. Ei ollut ollenkaan niin vaikeaa, kuin mitä olin luullut. Kynnet tulivat helposti esiin ja Cafulla ne ovat niin vaaleat, että punertava ydin erottuu helposti. Etujalkojen kannuskynnet tosin leikkasi kokeneempi ihminen, koska ne jäivät hankalaan kulmaan minusta katsottuna. Eiköhän se silti onnistu tulevaisuuden manikyyrihommissa minultakin. Ainakin olo jäi luottavaiseksi.

Tietysti kotona tulee olemaan vastassa se tilanne, että hoidan itsekseni niin kissan pitelemisen kuin kynsien leikkaamisenkin. Siitä huolimatta tällainen ensikosketus hoitotoimenpiteeseen oli hyvä. Ei jännitä yhtä paljon, kun tietää, miltä kynsi leikatessa tuntuu, miten sujuvasti kärjen saa napsautettua lyhemmäksi ja kokemuksen siitä tärkeimmästä: miten ja mistä kohtaa lyhennetään. Loppu hoitunee totuttelemalla, palkitsemalla ja ehkä harhauttamalla. Tänään poju jaksoi olla hienosti paikallaan, kun näköetäisyydelle sattui kärpänen, jota kyttäillä.

Alla muutama kännykkälaatuisen epätarkka kuva viime sunnuntailta. Cafu se vaan kasvaa ja komistuu!

Cafu 3.8.2014 1/2

Cafu 3.8.2014 2/2

Ensi maanantaina poitsu käy sisarustensa kanssa eläinlääkärin tarkastuksessa, jossa selviää voidaanko Cafu veljineen varhaiskastroida suunniteltuna päivänä. Se tarkoittaa myös luovutuspäivän varmistumista, jee!

Perjantaihupia

Mitä sä teit perjantai-iltana? Mä vietin omani kokoamalla raapimapuun. Mustista ja Mirristä tilattu jättipaketti saapui perille mukavasti ilmaisella kotiinkuljetuksella, enkä malttanut olla kasaamatta hökötystä saman tien. Tai siis saman tien kahdessa tunnissa...

Ensimmäinen askel oli ottaa plyysipäällysteiset osat ulos laatikosta ja imuroida ne. Osasin odottaa pölähtelyä ja halusin hoitaa pahimmat hippuset pois mahdollisimman heti. Saman käsittelyn kokivat sisalköysipölkyt.

Kuten näkyy, plyysin tummanharmaa väri sopii hyvin lattialaminaatin sävyyn.

Kun nostin suuremman pesäboksin lattialle, ihmettelin miten hitossa se voi olla niin painava. Tarkempi silmäys osoitti, mistä oli kysymys. Se oli täynnä köysitolppia

Sitten vain kaikki osat lähietäisyydelle, ruuvit esille selkeään järjestykseen, katse ohjepaperiin ja hommiin.

Palapelin palaset.

Tällaisella ohjeistuksella liikkeelle.

Oli mukavaa puuhatselua illan ratoksi. Tykkään tehdä pieniä korjaus/rakenteluhommia, kunhan niitä varten ei edellytetä akkuporakonetta tai muuta hc-välinettä, jota omasta survival kitistäni ei löydy. Tähän riitti mukana tullut kuusikulma-avain ja orastava rakko peukalossa. Eikä ollut yhtään liian vaikeaa. Mitä nyt vähän meinasi tulla typerä olo urakan loppuvaiheessa, kun jouduin purkamaan etukäteen kokoamani pohjakerroksen ja kasaamaan sen uudelleen. Vinkki: kun kokoat raapimis/kiipeilypuuta, noudata ohjeita. Älä aloita alhaalta, jos ohjeissa on selkeesti numeroitu kohdaksi 1 ylin taso. Mutkun ois voinu olla hyvä idea... No, onneksi sain puun kasaan sen kummemmitta kommelluksitta.

Ja voilá! Tein sen omin pienin kätösin.

Esteettinen silmäni tykkäisi enemmän, jos korkein tähyilypaikka olisi vastakkaisella puolella. Eiköhän tätäkin pian totu katselemaan. Viimeistään sitten, kun olennainen puuttuva osa, eli katti itse, saapuu perille. Onhan tuo ehkä hieman isohko yhdelle kissalle, mutta onpahan lellipennulle tilaa riekkua. Ja jos muutaman vuoden kuluttua vaikka olisi kisuja kaksin kappalein, ei ainakaan ihan heti tarvitsisi olla hankkimassa uutta raapimispuuta, jos tämä vain pysyy siihen saakka ehjänä.